KPL:n lyöjäkuningas Ossi Meriläinen viihtyy Kouvolassa
Ossi Meriläinen asuu superpesiskauden ajan vuokra-asunnossa Lehtomäessä. Ja saattaa asua myös kaudella 2022, sillä hänen sopimuksensa KPL:n kanssa jatkuu. – Tulen tähän, jos pääsen, hän sanoo.
Kun olin aika pieni, isä rakensi meidän pihalle lyöntiverkon. Sitten sitä suurennettiin, Ossi Meriläinen sanoo. Perhe asui luhtitalossa Kempeleessä, Oulun vieressä. Isä Mauri on entinen alasarjojen pesäpalloilija. – Kun Sarkkirannan pesäpallostadionille vaihdettiin tekonurmi, isä haki vanhaa tekonurmea, ja sitä laitettiin meidän pihalle. Oliko se jopa vähän kunnan tonttia… Ei siitä koskaan sanomista tullut. Elettiin vuosituhannen ensimmäistä vuosikymmentä. – Oulussa käytiin Lipon pelejä katsomassa. Sitten mentiin kotiin lyömään. Näin 28-vuotias Ossi Meriläinen kertoo vuokrakolmion olohuoneen sohvalla Lehtomäessä. Hän on Superpesiksen lyöjäkuningas ja KPL:n lyöjäjokeri.
Torkkarikin on tuttu
– Huomaa, että Kouvola on pesäpallopitäjä, Ossi Meriläinen sanoo. – Pesiksestä saa aika usein puhua pihalla. Kouvola on hänelle ennestään tuttu paikka, sillä hän pelasi KPL:ssä kaudet 2014–16. Silloin hän asui Tornionmäessä ja keskustassa kahdessa eri paikassa. Paluu Kouvolaan täksi kaudeksi sujui jouhevasti. KPL:n ja Kouvolan Asuntojen yhteistyösopimuksen avulla Lehtomäestä löytyi sopiva asunto. – Asunto on tilava, sitä arvostan, hän sanoo. – Lehtomäessä on rauhallista. Naapurit ovat mukavia, ja täältä on näppärä kulkea keskustaan. Meriläinen asuu “puoliksi yksin”. – Tyttöystävä käy kesällä tässä pyörähtämässä. Hän on Kempeleessä töissä.
Granlund vastaan Donskoi
Ossi Meriläinen pelasi lapsena myös jääkiekkoa. Seura oli Kempeleen Kiekko-Ketut. – Muistan yhden pelin Raahen Teräs-Kiekkoa vastaan. Se päättyi 7–7. Niiden maalit teki Joonas Donskoi ja meidän maalit Mikael Granlund. He molemmat kiekkoilevat nykyisin NHL:ssä. Ossi Meriläinen kuitenkin lopetti lätkän teini-iän alkaessa. Hänen ykköslajinsa oli “oikeastaan aina” pesäpallo. – Taktinen puoli kiehtoi, ja isä valmensi pitkään juniorijoukkuetta. – Pelasin lukkarina A-junioriksi asti. Tajusin, että jos haluan pelata superpesistä, lyöjäjokeri on minun roolini. Heittokäsi oli vähän liian huono. Meriläinen pelasi miesten ykköspesistä Kempeleen Kirissä kaudet 2009–13. Sitten hän siirtyi KPL:ään ja superpesikseen. Heti ensimmäisellä kaudellaan hän löi 48 juoksua.
Takaisin Lehtomäkeen?
Kaudeksi 2017 Ossi Meriläinen palasi Kempeleen Kiriin, joka oli hänen poissa ollessaan noussut Superpesikseen. Samana syksynä hän myös aloitti opiskelun Oulun ammattikorkeakoulussa. Seuraavalla kaudella Kiri käväisi Ykköspesiksessä ja Meriläinen raahelaisseura Pattijoen Urheilijoissa. Mutta Kiri palasi heti superiin ja Meriläinen Kiriin. Viime talvena Meriläinen asui Kempeleessä, valmistui tradenomiksi ja työskenteli Oulussa Taitonetissä, joka myy käytettyjä tietokoneita. – Verrattuna moneen muuhun lajiin pesiksessä on se hieno homma, että pelaamiseen pystyy yhdistämään opiskelun ja työnteon, hän sanoo. Superpesiskauden aikana Meriläinen keskittyy pesäpalloon. Viime talvena hän kävi Kouvolassa leirillä parina viikonloppuna kuussa. – Kun kuljin junalla ja pääsin Kouvolan asemalle, tuli heti hyvä fiilis. Sama fiilis toistuu ensi talvena, sillä Ossi Meriläisen sopimus KPL:n kanssa kattaa myös kauden 2022. Hän asuisi mielellään toisenkin kauden samassa asunnossa Lehtomäessä. – Tulen tähän, jos pääsen. Olen ollut tyytyväinen.
Teksti: Harri Mannonen Kuva: Janne Torikka