Paloturvallisuus on ennakointia ja riskien arviointia
Pelastuslain ja valtioneuvoston asetuksen mukaan kiinteistönomistaja on vastuussa asuinkiinteistöjensä turvallisuudesta. Kouvolan Asuntojen yhteistyö paikallisviranomaisten, kuten Kymenlaakson pelastuslaitoksen kanssa onkin tiivistä.
Lainmukaisten velvoitteiden lisäksi Kouvolan Asunnot parantaa omaehtoisesti kiinteistöjensä turvallisuustasoa erilaisin toimenpitein. Esimerkiksi vuodesta 2015 alkaen Kouvolan Asunnot on asennuttanut kaikkiin omiin kiinteistöihinsä, niin huoneistoihin kuin rappukäytäviin, palovaroittimet. Palovaroittimien käyttöikä on 10 vuotta ja sen jälkeen ne uusitaan. Asukkaan vastuulle jää palovaroittimen säännöllinen testaaminen.
Kouvolan Asunnot on myös säännöllisesti teettänyt kiinteistöihinsä paloturvallisuuden riskitarkastukset yhdessä asiantuntijayritys Safetumin kanssa. Tarkastusten avulla selvitetään paloturvallisuusriskejä ja päivitetään talojen pelastussuunnitelmat. Safetumin riskitarkastus on ainutlaatuinen arviointimenetelmä, jossa asiantuntija mittaa 175 osa-aluetta kattavan kiinteistön turvallisuusindeksin. Tehtyjen tarkastusten perusteella Kouvolan Asuntojen turvallisuusindeksi on valtakunnallisen keskiarvon yläpuolella. Tulokset kertovat siitä, että turvallisuusasiat otetaan yhtiössä tosissaan.
Kouvolan Asuntojen teknisen isännöitsijän Sami Tanskan mukaan paloturvallisuus onkin jatkuvaa asioiden ennakointia ja riskien arviointia, jotka hyvin hoitamalla voi estää vahinkojen syntymisen.
– Esimerkiksi erilaisten alkusammutuskalusteiden määräaikaishuollot ja väestönsuojien vuosittaiset tarkastukset ovat meille arkipäivää.
Viime syksynä Kouvolan Asunnot järjesti muutamassa kohteessa turvallisuuskävelyt. Turvallisuuskävelyjen tarkoitus on yhdessä asukkaiden kanssa käydä läpi kaikki talojen yhteiset tilat ja paloturvallisuuteen liittyvät tekijät sekä asukkaiden niihin liittyvät havainnot. Turvallisuuskävelyistä saatu palaute on ollut positiivista ja lisännyt asukkaiden tietoisuutta siitä, mistä kiinteistön turvallisuus muodostuu. Turvallisuuskävelyjä järjestetään pyydettäessä lisää.
Pidä huolta omasta ja toisten paloturvallisuudesta:
- Pidä poistumis- ja pelastustiet vapaana
- Testaa palovaroitin kerran kuukaudessa
- Älä säilytä porraskäytävässä mitään palavaa tai ylimääräistä
- Vie vioittunut laite tai rikkoutunut sähköjohto heti huoltoon alan ammattilaiselle
- Säilytä tulentekovälineet poissa lasten ulottuvilta
- Älä kuivata pyykkejä löylyhuoneessa
- Sijoita valaisin ja muut kuumenevat sähkölaitteet niin, että ne eivät aiheuta palovaaraa
- Älä koskaan jätä ruokaa yksin liedelle kypsymään
- Sijoita kynttilät harkiten ja sammuta ne aina, jos olet viimeinen huoneesta poistuja
- Tutustu talosi pelastussuunnitelmaan, josta löytyy toimintaohjeet poikkeustilanteiden varalle
Teksti: Mari Martikainen Kuvat: Janne Torikka