Biojätteen lajittelun tehostamiskampanjan tulokset
Viidessä kohteessamme talven ja kevään ajan kestänyt biojätteen lajittelun tehostamiskampanja on päättynyt ja jätteidenlajitteluaan parhaiten tehostanut voittajatalo ratkennut. Kampanja toteutettiin yhteistyössä Kymenlaakson Jätteen kanssa.
Viiteen kohteeseemme kohdistettu biojätteen lajittelun tehostamiskampanja on päättynyt. Kampanjaa siivitti kokeilussa mukana olevien kohteiden välinen leikkimielinen kilpailu jätteidenlajittelussa. Talojen jätteistä tehtiin alku-, väli- ja loppukartoitukset: biojätteen osuutta loppujätteessä mitattiin ja biojätteen kilomäärää punnittiin viiden kuukauden seurantajaksolla useamman kerran.
Parhaiten biojätteen lajittelua tehostaneessa talossa biojätteen osuutta loppujätteestä saatiin tiputettua seurantavälillä noin 18 %:sta 3 %:iin, eli miltei olemattomaan. Voittajatalo palkitaan pihajuhlilla, jossa luvassa on ruokaa ja yhdessäoloa oman talon pihamaalla.
– Toivomme mahdollisimman monen asukkaan pääsevän paikalle, sillä tällaiseen tulokseen pääsemiseksi on tarvittu talon jokaisen asukkaan panosta, kiitellään Kouvolan Asunnoilta.
Talojen sijoittuminen leikkimielisessä jätteidenlajittelun kilpailussa:
Talo | Biojätteen osuus loppujätteessä alkukartoituksessa | Biojätteen osuus loppujätteessä loppukartoituksessa |
Kohde 1 | 18,1 | 2,7 |
Kohde 2 | 18,3 | 8,99 |
Kohde 3 | 32,9 | 27,8 |
Kohde 4 | 17,8 | 13,1 |
Kohde 5 | 13,2 | 12,5 |
Kannustamme kaikkia asukkaitamme jatkossakin kiinnittämään huomiota tarkkaan jätteidenlajitteluun. Mikäli jokin asia jätteidenlajittelussa askarruttaa, voi Kouvolan Asuntojen asumisneuvontaan ja Kymenlaakson Jätteen neuvontaan olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.
Välikysely taloille
Biojätteen lajittelun tehostamiskampanjan yhteydessä talojen asukkailta selvitettiin heidän tottumuksiaan jätteenlajittelussa. Siksi kampanjaan valittiin profiililtaan erilaisia taloja. Mukana oli yksi opiskelijatalo, rivitalo ja kolme kerrostaloa. Asukkaille suunnatun kyselyn perusteella monella on yleisesti ottaen myönteinen suhtautuminen jätteidenlajittelua kohtaan.
Kampanjan onnistumiset:
+ biojätteen lajitteluohjeet ja henkilökohtainen neuvonta siitä, mitä biojätteeseen kuuluu
+ ne, jotka eivät olleet lajitelleet ennen kampanjaa, aloittivat nyt ja aikovat jatkaa lajittelua
+ kotiin jaetut tarvikkeet (bioastia ja pussit)
+ biojätteen lajittelu kannusti lajittelemaan myös muita jätteitä tarkemmin (esim. muovi)
Ongelmaksi useissa kodeissa koettiin tilan puute: vanhoissa keittiöissä ei ole biojäteastialle ja muille roska-astioille erikseen varattua tilaa.
Asukkaiden toiveet jatkosta:
- lisää vastaavia kampanjoita myös muun kierrätyksen teemalla; kierrätetty muovi ja metalli
- ajantasaista ohjeistusta eri kielillä