Kaksitoista vuotta vuokralaisten asialla – Sakarin matkalle mahtuu tuhansia asiakaskohtaamisia ja suuri digiloikkaus

|

Kouvolan Asuntojen pitkäaikainen työntekijä Sakari Mikkola jättää teknisen isännöitsijän tehtävät ja siirtyy urallaan eteenpäin. Kahdentoista vuoden matka vuokratalojen ja niiden asukkaiden parissa antaa hyvät eväät uudelle Senaatti-kiinteistöjen kiinteistöpäällikölle.

Sakari aloitti työnsä ennen vuokrataloyhtiöiden fuusiota Kouvolan Vuokratalojen aikaan. Aluksi hän tuli kesätöihin hoitamaan opiskelijoiden asuntoasioita: asiakaspalvelua, vuokrausta, asuntotarjouksia ja vuokravalvontaa. Työt jatkuivat eri sisältöisinä pätkinä tradenomiopintojen ohella aina Kyamkista valmistumiseen saakka.

Paperista digiloikka Tampuuriin

Sakari muistelee aikoja, kun vikailmoitukset otettiin vielä vastaan itse ja se työllisti yhden henkilön.  – Ei ollut mitään järjestelmiä, vaan vikailmoitukset otettiin vastaan puhelimitse, kirjattiin ylös ja välitettiin sitten huollolle eteenpäin niin ikään puhelimitse tai sähköpostitse, muistelee Sakari. – Samoin asuntotarkastukset tehtiin paperille ja kuvat asunnoista otettiin yhtiön digikameralla. Nykyään tämä kaikki tapahtuu puhelimella tai tietokoneella suoraan Tampuuriin.

Kiinteistönhallintajärjestelmä Tampuuri otettiinkin alkujaan käyttöön isännöitsijöiden asuntotarkastusten ja vikailmoitusten tueksi.  Tästä Sakari sai ensimmäisen ison projektin itselleen: hän oli perustamassa Kouvolan Asuntojen Tampuuri-kantaa. Mitä ei pystytty siirtämään Tampuuriin suoraan, syötettiin tiedot järjestelmään käsin. Tampuuri-tietokannan perustaminen ja sen kehittäminen on ollut Sakarille mieleenpainuvin ja opettavaisin projekti, josta hän on kiitollinen.

Tiedonsiirto eri yhtiöistä yhteen, yhteisen tietojärjestelmän puuttuminen ja henkilöstön sijoittuminen kahteen eri toimipisteeseen hankaloittivat alkujaan yhtiön sisäistä tiedonkulkua. Vuosien varrella Tampuurin käyttöönotto on helpottanut tekemistä, kun asiakkuudet ja kohteet on saatu saman ohjelman taakse. Myös henkilöstö on saatu saman katon alle vuonna 2018, kun Kouvolan Asuntojen toimisto avattiin Pohjola-talolle. Sakari kiittääkin mahtavaa työyhteisöä, jolta on aina saanut apua ja tukea työssä.

Kiinteistönhuolto ja siivous ovat asuinviihtyvyyden peruspilareita

Sakari sai ensimmäisen isännöitävän alueensa vuoden 2011 kieppeillä, jolloin hänestä tuli Valkealan tekninen isännöitsijä. Tämän jälkeen vastuualueita on tullut lisää Korian, Elimäen ja Kuusankosken myötä.

Vuokrataloyhtiöiden yhdistymisen myötä Kouvolan Asuntojen alla toimi parhaimmillaan yhteensä 10 huoltolohkoa, joista jokaisella oli omat huoltoliikkeensä. Nykyään alueet on jaettu kahteen lohkoon, joita hoitaa kaksi kumppania. Sakari on vastannut kokonaisuudessaan kiinteistönhuolto- ja siivouskumppaneiden koordinoinnista. Kilpailutusten ja mm. yhteistoimintamallin kautta on pyritty toteuttamaan asukkaille parempi asuinympäristö. Kumppaneiden kanssa on toteutettu myös onnistuneita pihatalkoita, joiden tarkoitus on ollut lisätä valitun kohteen pihan viihtyisyyttä.

Sakari kokee, että Kouvolan Asuntojen kiinteistönhuollossa on päästy askel eteenpäin ja hän toivookin, että työ sen eteen jatkuu. Sakarin mielestä tulevaisuuden potentiaali piilee todellisen datan hyödyntämisessä mm. kierrätyksessä ja kiinteistönhoidossa, jolloin toimintaa voidaan tehostaa analysoidun tiedon varassa.

Sakari muistuttaa, että isännöitsijän työ on hyvin pitkälti ihmisten kanssa yhdessä tekemistä ja kehittämistä parempien asuinympäristöjen luomiseksi. Hyvillä sosiaalisilla taidoilla pääsee jo pitkälle – kaiken teknisen puolen voi oppia. Sakari kiittää niin kumppaneita kuin asukkaita hyvästä yhteistyöstä. Uusiin haasteisiin hän siirtyy jo 22. toukokuuta. Sakarin tehtäviä hoitaa kesän ajan viime kesältäkin tuttu kesätyöntekijä Riku Hellsten.

Teksti: Mari Martikainen