Miehistömuutoksia Kouvolan Asunnoilla
Kouvolan Asuntojen asiakaspalvelussa on helmikuussa aloittanut jo osalle asiakkaista entuudestaan tuttu Toni Sampo. Tähän asti palveluneuvojana toiminut Toni Kurlin siirtyy talon sisällä uusiin haasteisiin ja aloittaa teknisen isännöitsijän tehtävissä huhtikuun alusta alkaen. Muutosten taustalla on teknisen yksikön tehtävien uudelleen jako isännöitsijöiden kesken.
Asiakaspalvelussa on uutena palveluneuvojana aloittanut jo osalle asiakkaista tuttu Toni Sampo (kuvassa vasemmalla). Hän on työskennellyt Kouvolan Asunnoilla jo kahtena edellisenä kesänä ja lomien tuuraajana. Viime joulukuussa Toni valmistui Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta tradenomiksi ja pääsi miltei suoraan koulun penkiltä palaamaan hänelle mieluisiin hommiin – tällä kertaa vakituisena työntekijänä. Toni on pidetty niin asiakkaiden kuin työyhteisönkin keskuudessa, ja hän asioi suomen kielen lisäksi sujuvasti myös ruotsiksi ja englanniksi.
Kahdeksan vuoden ajan asiakaspalvelussa työskennellyt Toni Kurlin (kuvassa oikealla) on viimeisen kuukauden aikana perehtynyt teknisen isännöitsijän työtehtäviin ja suorittaa parhaillaan Kiinkon Teknisen isännöitsijän peruskoulutusta. Teknisenä isännöitsijänä hän aloittaa virallisesti 1.4. alkaen. Tonilla on jo hyvä tuntemus Kouvolan Asuntojen kiinteistöistä ja asukkaista, ja hän odottaakin innolla, että pääsee auttamaan asukkaita asuntojen ylläpitoa koskevissa kysymyksissä.
Teknisen yksikön vastuualueet uusiksi
Kouvolan Asunnot selkeyttää rakennuttamisen ja ylläpidon yksikön tehtävien jakoa. Aikaisemmin isännöitsijöinä toimineet Ilari Huovila ja Kimmo Spiring siirtyvät rakennuttamiseen liittyvien työtehtävien pariin, kuten toteuttamaan talojen pitkän tähtäimen suunnitelmia, peruskorjauksia ja uudisrakentamishankkeita. Näin ollen kiinteistöjen ylläpidosta vastaavien isännöitsijöiden vastuualueisiin tulee muutoksia.
Toni Kurlin vastaa jatkossa kiinteistöjen ylläpidosta Lehtomäen, Eskolanmäen, keskustan ja Viitakummun alueilla. Lisäksi hänen vastuualueikseen siirtyvät Jaala, Vekaranjärvi, Vuohijärvi, Kaipiainen, Sippola ja Utti. Sami Tanska huolehtii edelleen alueista Rekola, Myllykoski, Keltakangas, Ummeljoki, Inkeroinen ja Anjala, joiden lisäksi hän ottaa vastuulleen kaikki palveluasuntokohteet. Sakari Mikkolan vastuulla ovat jatkossa Kuusankoski, Voikkaa, Elimäki, Koria ja Valkeala.