Sisustussuunnittelijan vinkit: kaunis koti pienellä vaivalla
Kouvolalaisen Design Studio Taimin yrittäjä Laura Huusari tietää, miten pienillä asioilla omasta kodista voi saada viihtyisän. Suurta remonttia ei aina tarvita.
Sisustuksessa on kyse kauneudesta, käytännöllisyydestä ja siitä, että tilat toimivat, sisustussuunnittelija Laura Huusari kertoo. Jos asuintila on pieni, eikä sitä voi muokata paljon, kodista voi tehdä viihtyisän asioilla, jotka ovat itselle tärkeitä. – Niitä voi olla tekstiileissä, taiteessa, julisteissa ja esineissä. Suurta remonttia ei tarvita. Omilla rakkailla tavaroilla luodaan omannäköinen sisustus.
Jo asuntonäytössä voi tunnistaa kodin potentiaalin ja vahvuudet. On hyvä katsoa, miten omat kalusteet mahtuvat ja istuvat tilaan. – On hyvä olla oikean kokoisia huonekaluja. Liian suuret kalusteet tekevät tilasta ahtaan, mikä ei ole kovin viihtyisää. Toinen ääripää on ostaa minisohva valtavan kokoiseen olohuoneeseen.
Huusari on myös nähnyt monessa suomalaisessa kodissa, miten olohuoneen valaistuksen hoitaa vain yksi plafondi katossa. – Se ei ole kovin viihtyisää – etenkään silloin, kun vuoden pimeänä aikana ollaan paljon kotona. Pöytä- ja lattiavalaisimia kannattaa lisätä. Ne luovat mukavamman tunnelman kuin yksi loimottava lamppu.
Väärän värisen lattian voi aina peittää matolla ja huonekaluilla. Seinät voi maalata tai tapetoida. – Värien on hyvä sointua yhteen. Jos ne riitelevät, epäsuhta vain korostuu. Esimerkiksi lämminsävyinen luonnonvalkoinen matto näyttää keltaiselta kylmänharmaata lattiaa vasten. Väriyhdistelmiä kannattaa hakea mieluummin väriympyrän samoilta kuin eri puolilta. Vastavärejä kannattaa välttää. Pinterest-sovellus on pullollaan valmiiksi mietittyjä väripaletteja. Niistä kannattaa napata jokin itselle mieluinen sävy ja kuljettaa sitä punaisena lankana sisustuksessa. Uutta ja vanhaa saa ilomielin yhdistää. Hyviä ideoita voi löytää ilmaiseksi somesta ja internetistä. Kirpputorit, kierrätyskeskukset, outletit ja alelaarit ovat täynnä aarteita.
Lauran sisustusvinkit
Viherkasvit luovat viihtyisyyttä ja parantavat ilmanlaatua. Kannattaa valita ensin helppoja lajikkeita asiantuntevista kukkakaupoista. Jos pidät kukista, osta vaikka perjantaikimppu viikoittain.
– Myös luonnosta voi kerätä kaikkea kaunista kotiin. Syksy on heinien ja pihlajanmarjojen aikaa. Alkukesällä voi tehdä kauniin kimpun niittykukista.
Huusari vinkkaa, että ryijyt ovat tulossa muotiin. Niitä voi löytää käytettyinä melko edullisesti tai korvata vaikka kauniilla villa- tai ryijymatolla seinällä.
Valaistus on myös kodin tärkeä elementti. – Älä peitä ikkunoita mustilla verhoilla, jollet halua asua luolassa. Hanki kevyet, vaaleat verhot ja päästä valo sisään.
Teksti: Elina Salin Kuvat: Janne Torikka