Kerrostalon saneeraustyöt alkoivat

|
Kouvolan Asunnot peruskorjaa neljä kerrostaloa seuraavan neljän vuoden aikana. Viialankatu 5 on niistä ensimmäinen.

Kouvolan Asunnot peruskorjaa neljä kerrostaloa seuraavan neljän vuoden aikana. Viialankatu 5 on niistä ensimmäinen.

Eskolanmäessä Viialankatu 5:ssä sijaitsevan kerrostalon viimeisetkin asukkaat muuttivat pois huhtikuun alussa. Tällä hetkellä kerrostalossa tehdään purkutöitä. Sen jälkeen vuorossa on julkisivuremontti, vesikaton korjaus, LVISA-työt ja piha-alueen uudistaminen. Julkisivu huputetaan kesän ajaksi, jotta sää ei vaikuta korjaustöihin. — Kesän jälkeen hupun alta paljastuu muun muassa lasikaiteiset, lasitetut parvekkeet ja korjattu julkisivu, Kouvolan Asuntojen rakennuttamis- ja ylläpitopalvelujen yksikönpäällikkö Jukka Mäkinen kertoo. 

Viialankadulla menee uusiksi käytännössä kaikki. Asuntojen pohjaratkaisut pysyvät samoina, mutta tiloja pyritään nykyaikaistamaan ja asuntoihin halutaan saada avoimempaa tilaa. — Kahdessa linjassa suuremman kaksion ja pienen yksiön huoneistojakoa muutetaan niin, että saamme toteutettua kaksi kohtuukokoista kaksiota, joille on Kouvolan Asunnoilla paljon kysyntää, rakennuttamisen projektipäällikkö Santtu Eloranta kertoo. Kerrostalosta halutaan tehdä mahdollisimman esteetön, jotta senioreiden tai liikuntarajoitteisten on helppo liikkua niin omassa kodissa kuin yhteisissäkin tiloissa, kuten alakerran täysin uudistetuissa pesu- ja saunatiloissa. Jokaiseen asuntoon tulee myös huoneistokohtainen ilmanvaihto. — Asuntokohtaisen ilmanvaihdon ansiosta koko rakennuksen energiatehokkuus paranee ja huoneistoon saadaan sisäilmanlaatua paremmaksi koneellisen tuloilman ansiosta eli muun muassa hajuihin ja käryihin saadaan ehkäiseviä elementtejä, Eloranta sanoo. 

Mäkisen mukaan kerrostalon sisä- ja ulkopintojen lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota myös talojen ympäristöön eli kiinteistöjen piha-alueisiin asuinviihtyvyyden parantamisessa. Parkkipaikalla varaudutaan sähköautojen latauspisteiden käyttöönottoon ja piha-alueista halutaan viihtyisiä – talon asukkaiden yhteinen takapiha. — Toivomme, että tulevien asukkaiden keskuudesta saadaan koottua asukastoimikunta, joka pääsee vaikuttamaan yhteisöllisyyteen, Eloranta sanoo. 

Kouvolan Asunnot peruskorjaa neljä kerrostaloaan seuraavan neljän vuoden aikana. Viialankatu 5:ssä sijaitseva kerrostalo on niistä ensimmäinen. Remontin on tarkoitus olla valmis tämän vuoden loppuun mennessä. Seuraava peruskorjattava kohde julkaistaan tämän vuoden aikana. — Julkaisemme remontoitavat kohteet talo kerrallaan, vähintään kuusi kuukautta aiemmin asukkaille, sillä joudumme tyhjentämään talot korjausrakentamista varten, Mäkinen sanoo. Mäkisen mukaan Viialankatu 5:n vuokralaiset ottivat remonttiuutiset pääsääntöisesti hyvin vastaan. — Moni haluaisi muuttaa takaisin remontoituun asuntoon. 

Viialankadun peruskorjauksen suunnittelu alkoi viime lokakuussa, kun neljä kerrostaloa kattavan urakan suunnitteluryhmän ja urakoitsijan sopimukset allekirjoitettiin. Hankinnan kokonaisarvo on iso, yli 10 miljoonaa euroa. Tähän hankkeeseen kuuluvien neljän kerrostalon remontit on tarkoitus tehdä vuosien 2022–2025 aikana. — Tavoitteena on luoda monistettava korjausrakentamisen konsepti, jolla voimme jatkaa myös muiden kiinteistöjemme peruskorjaamista tulevaisuudessa, Mäkinen toteaa. 

Santtu Elorannan mukaan korjausrakentamisessa pitää ottaa monta asiaa huomioon. Uusi konsepti, jossa koko tiimi eli tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat ovat istuneet saman pöydän ääreen, on ollut hyväksi havaittu. Jokainen näkökulma on otettu huomioon.

Asuntojen pohjaratkaisut pysyvät samoina, mutta tiloja pyritään nykyaikaistamaan.

Asuntojen pohjaratkaisut pysyvät samoina, mutta tiloja pyritään nykyaikaistamaan.

Teksti: Elina Iiskola-Joutjärvi Kuvat: Janne Torikka